Play Sound

Hyvää kannatti odottaa

Veneilystä on voitava nauttia. Toden teolla, ilman sen kummempaa tarvetta tutkailla taivasta tai säätiedotuksia. Elämällä kiinni hetkessä, niin että saman tien voi käynnistää moottorin ja suunnata ulapalle, kun siltä alkaa tuntua.

Kun vene hoitaa homman kuin homman ja sopeutuu kaikkiin tilanteisiin ja olosuhteisiin, ollaan jo lähellä. Heti kun siltä tuntuu, voi rennosti päästellä menemään. Ja kun vielä silloinkin, kun luulee jo kaiken veneilyyn liittyvän nähneensä ja kokeilleensa, onnistuu löytämään menopelin, joka ylittää korkeimmalle asetetut odotukset – silloin voidaan puhua elämyksestä, joka toden teolla hakee vertaistaan.

Ei sellaisia joka vuosi silmiin osu, ja siinä saattaa kärsivällisyys joutua koetukselle. Kevät tulee joka vuosi, ja sen mukana tuppaa venekuume nousemaan. Mieleen herää ajatus ihannepaatista. Sellaisesta, joka aidosti heijastaisi omaa persoonaa, josta pystyisi itsensä ja unelmansa löytämään. Odotukset ovat korkealla, ja kerta toisensa jälkeen pettymys lyö päälle. Siinä sitten saattaa päätyä hankkimaan veneen, jonka alusta alkaen tietää olevan ainoastaan vähän sinne päin.

Ei malteta odottaa sitä oikeaa. Luullaan, että on jo löydetty niin hyvä, kuin mitä se suinkin voi olla. Vaikka pitäisi ottaa laajempi perspektiivi ja ajatella pikkuisen laatikon ulkopuoleltakin. On uskallettava heittäytyä miettimään täydellistä maailmaa, jossa kaikki on mahdollista. Ei se aikuiselle ihmiselle helppoa ole, mutta jos olisi, silloinhan siihen pystyisi ihan jokainen.

Tänä päivänä veneellä pitää pystyä siirtymään paikasta toiseen ja retkeilemään, mutta sillä on myös voitava tehdä paljon muutakin. Jälkikasvu haluaa ajella ja ottaa aurinkoa, uida, suppailla ja vesihiihtää. Kalastus kaikissa muodoissaan on jokaisen sukupolven juttu ja kesäpäivän huipentuma.

Noin paljon kun on asioita toivelistalla, kannattaa kääntyä kokeneen ja asiansa oppineen valmistajan puoleen. Tarvitaan riittävästi vuosia ja malleja, jotta voidaan perustellusti odottaa veneilijöiden tarpeiden ja toiveiden olevan hallussa.

Ajatellaan asiaa vain ja ainoastaan mahdollisuuksien ja hyötyjen näkökulmasta. Mitä minä oikeasti veneeltäni haluan? Ja millainen vene pystyisi tekemään kaiken sen?

Tämä kysymys johdattaa Falcon-veneiden äärelle.

Falcon-mallisto kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Että pystytäänkin lyömään yhteen pakettiin kaikki se, mitä veneeltä ja veneilyltä voi toivoa. Se ei ole nimittäin ihan vähän se.

Falcon on onnistunut siinä, mitä kaikki muut ovat raivoisasti yrittäneet. Toki sekään ei ole itsestään tapahtunut. Teoriaa ja käytäntöä on yhdistelty. On kuunneltu niin käyttäjiä kuin ammattilaisiakin. Lopputulos on oikeasti toimiva.

Toisella puolella oli Bella-Veneet Oy. Lasikuituveneiden todellinen uranuurtaja, jonka Aquador-, Bella- ja Flipper-mallistot ovat nostaneet veneilyelämysten tason aivan uusiin ulottuvuuksiin. Siihen kun yhdistää Mercuryn perämoottoriosaamisen ja varta vasten yhteistyössä kehitetyt kokonaisuudet, on vaativimpienkin veneilijöiden vaatimukset pystytty huomioimaan viimeisen päälle.

Ja se Falconien runko. Se on parasta 5083-merialumiinia. Vain parhaita teknisiä materiaaleja ja ratkaisuja. Falconeissa yhdistyvät Bella-Veneet Oy:n yli 50 vuoden tietotaito lasikuituveneiden rakentamisesta ja paras suomalainen alumiinivenerunko-osaaminen.

Kavalkadi tyylikkäitä ja suorituskykyisiä avovenemalleja ja hyttivenemalli taipuvat jopa yllättävän moniin käyttötarkoituksiin. Samaa venettä voidaan käyttää yhteys- ja retkiveneenä, kalastukseen, vesiurheiluun sekä auringonottoon. Vankkarakenteiset, erinomaisilla ajo-ominaisuuksilla varustetut Falconit ovat kuin kotonaan niin työkäytössä kuin heitto- ja uistelukalastuksessakin.

Ehti siinä aikaa kulua ennen kuin ihannevene kohdalle osui. Mutta hyväähän ei koskaan odota liian kauaa.